Tyhjensin tänään kirjoituspöytääni ja yritän pikku hiljaa aloittaa myös matkalaukun pakkaamisen. Totesin tosin äidiltä saadun matkalaukun olevan melko pieni. Sinne ei millään mahdu kaikki omistamani kengät ja laukut ja vaatteet. Omistaisinpa sellaisen Maija Poppanen -laukun, johon voisin pakata mukaani kaiken mahdollisen ja mahdottoman. Täytynee kuitenkin hyväksyä se, että voin ottaa vain kaikkein välttämättömimmän.
"En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne" . Lupaus lohduttaa yksin lähtevää. Monet ovat lähteneet ennen minua ja monet lähtevät vielä minun jälkeenikin. Loppujen lopuksi elämä onkin juuri lähtemistä ja lähettämistä. Vaikka iloitsen mahdollisuudesta lähteä, pieni osa minussa myöskin pelkää. Kuten usein sanottu olisi helpompaa jäädä tuttuun ja turvalliseen ympäristöön, jossa elämällä on ennaltamäärätyt rutiinit ja sovitut toimintatavat. Matka haastaa muuttumaan ja näkemään oman elämänsä uusin silmin. Tulen riippuvaiseksi muiden ihmisten hyväntahtoisuudesta ja tarvitsen matkaoppaita, jotka neuvovat minua haasteiden keskellä. Siinä juuri piilee matkan siunaus: aina voi pyytää apua. Olen jo oppinut, että en pärjää yksin, vaan rakennun yhteydestä muihin ihmisiin.
Ensi maanantaina lennän Pariisiin. Sitä ennen on Suomi-elämä paketoitava ja suunnattava kiitollisena katse alkavaan seikkailuun.
Iloa pakkailun ja matkavalmisteluiden keskelle ! Siunausta kaikkeen uuteen ja tuntemattomaan - Isä pitää huolen ! -outi
VastaaPoista