Kestävyyttä

Yksinäisyyden tunteet taitavat kuulua osana lähetysharjoittelijan alkutaivalta. Eilen kiertelen kauppoja yksin ja ensimmäistä kertaa aloin oikeasti miettiä, että onhan tämä vähän hullua, jättää ystävät ja turvalliset ympyrät. Kaipasin todella edes  suomenkielistä sanaa. Toivoin, että kaupassa minun ei tarvitsisi pinnistellä ymmärtääkseni puhekielisiä sanoja. Tai että voisin rohkeasti kysyä neuvoa ilman, että minun täytyy jatkuvasti miettiä mitä oikein sanoisin ja miten sen sanoisin, että tulisin ymmärretyksi.

Nuorteniltaan lähtiessä kysyin itseltäni, mikä minua oikein vaivaa, kun en osaa enää nauttia tästä uudesta elämästäni ja sen rikkaudesta. Huomasin ajatusteni harhailevan Ouluun ja nuorten illan ylistykseen ja siihen ihanaan Herran läsnäoloon, jossa olen onnellinen. Ja silloin sen tajusin, minullahan on koti-ikävä! Ensimmäisen kerran ja ihan aidosti voin sanoa, että kaipaan Oulua ja Suomea! Eikä siinä ole mitään väärää, sillä sehän vain osoittaa, että Oulussa minua kohtaan on osoitettu paljon rakkautta.

Kuin vastauksena yksinäisyyteeni minut kutsuttiin illan päätteeksi erään nuoren kotiin. Katsoimme porukalla ranskalaisen koomikon Stand Up-esitystä, ja arvatkaapa mitä: minulla oli ihan hurjan hauskaa! Ymmärsin miehen vitsit ja pysyin nopean kielenkäytön perässä. Mikä valtava kiitosaihe! Toinen kiitosaihe on uudet ystävyyssuhteet, joita olen alkanut jo solmimaan. Kiitos rukouksistanne. Ne todella kantavat!